Suomalaisen tutkimuksen mukaan täplärapu voi kuolla sekä As että PsI-tyypin rapuruttoon. Tutkimus tehtiin laboratorio-oloissa ja täpläravuilla oli myös krooninen rapuruttoinfektio.

2014

Istutusten onnistumisesta suomalaisten tutkimusten mukaan, asialla tällä kertaa RKTL (nykyinen LUKE).

2010

Jokiravun tulevaisuuden kannalta on oleellista, että tuottoisia jokirapukantoja pyydetään ja saalis myydään.

2004

Ravunpoikaset voivat tarttua vesilintujen höyheniin ja matkustaa lintujen mukana pitkiäkin matkoja.

2014

Rapuruton ominaisuudet ja erityispiirteet tutkimustiedon yhteenvetona.

2016

CO1 geenin tutkiminen paljasti suomalaisen jokiravun erityislaatuisuuden ja pitkän historian Suomen niemellä.

2016

Täpläravun istuttamisesta on tutkimusten mukaan ollut, kun kokonaiskulut huomioidaan, kustannuksia ruotsalaiselle yhteiskunnalle. Laskelmassa on otettu huomioon ravustukseen liittyvien tulojen lisäksi myös mm. luonnontaloudellisia kustannuksia.

2009

Viileä sää voi aiheuttaa ravunpyyntiin hitaan alun

Smålandsposten – 2015

Täplärapu ei olekaan niin kova kuin ensin luultiin

Smålandsposten – 2015

Dynamics of omnivorous crayfish in freshwater ecosystem

2008

The effect of the large-scale introduction of signal crayfish on the spread of crayfish plague in sweden

2006

Pathogens parasites and ectocommensals

2004

Fakta – rapurutto

2001

Genetic differentiation between noble crayfish

2002

Kalakannat ja ympäristö merellä ja makeavesissä

2010

Laitonta, tyhmäää ja lisäksi turhaa istuttaa täplärapua pohjoisessa

2009

Täpläravun poistaminen Gotlannissa

2010

Time to establishment success for introduced signal crayfish in Sweden

2010